Minä minä minä!!! En edes muistanut tämän olevan vielä elossa, ihan tsäkällä vaan törmäsin, kun googlettelin itteeni:D ("on silläkin huvit." "Joo, ainahan se oli vähän häiriintynyt."). Nyt vaan tuntui siltä, että haluan jakaa paloja itsestäni tänne. Taas. Ehkä. Eli katsellaan, miltä tulevaisuus näyttää.

Ja nyt pakko sanoo heti alkuunsa, että jos eksyt sivuille ja luet kirjoituksia, niin pahoittelen jos bongaat jotain ikäviä kirjoituksia itsestäsi. En todellakaan ole kirjoittanut niitä haukkumismielessä, en pilkatakseni tai mustamaalatakseni. Sen kun vaan purin oloani "paperille". Pyrin kirjoittamaan aitoa teksitä, aitoja ajatuksia. Siksi olen esimerkiksi nimitellyt entistä tulevaa luokkaani. Tämän tein ilman parempaa tietoa, kuulopuheiden perusteella ja nyt jälkeenpäin voin sanoa, että tuo uusi ryhmäni oli parhain kaikista. Oikeesti, parempaa en olisi voinut toivoa. Ja sitten muut mielipiteet yksityishenkilöistä voin perustella sillä, että kyllähän jokainen ajattelee "mustia" lähimmäisistään aina ajoittain. Minä vaan satuin kirjottamaan ajatuksiani tänne. Ajatuksia, jotkaeivät ole enää samoja kuin silloin. Ok?=) like you all.