Tuntuu, ettei mitään tapahdu koskaan (noin vähän kärjistellen..), mutta sitten kaikki tapahtuukin niin nopee, että ei edes itse oman elämänsä eläjä pysy kyydissä mukana. Olenko siis eläjä, vai vaan matkustaja?

Eilen menin Lontooseen host mamani ja kahden nuorimman pojan kanssa. Oi että oli mukava automatka: Kaikilla oli sipsejä, tai no minä ja vauva jaoimme äitin mukaan vauvasipsit, muta ne oli kyllä miniriisikakkuja eri mauilla (mainostus: ihan huippuruokaa!! Siis riisikakkuja, nam, esim. juustolla, sour & cream onionilla, caramellilla, salt & vinegarilla jne.. ok, niissä on10% rasvaa ,mutta se kymmenen prossaa sellasessa pussissa on vaan 1,5% eli murto-osa päivän saldosta. Vau mikä löytö!! kaikki sipsit korvataan noilla.). Sitten vaan jotenkin keskustelu ajautui mun lähtöön ja olin ihan yllättynyt, kun äiti ja poika totesivat että mä oon ollu ehdottomasti just sellainen au pairi, mitä ne on halunnut ja just paras. Olin ihan yllättynyt eka. Siis tietty ne sanoo kaikille, että juuri sinä olet paras, olishan se vähän tylyä, jos jollekkin ei (kun ne entiset kaikki tuntee toisensa), mutta näin tarkemmin mietittynä, mähän oon todella ollut tosi hyvä. Toi äiti sanoi, että oon tosi hyvä Leon kaa, koska mulla on terve maalaisjärki ja sitten kun oon niin tavallinen. Tai siis ainut au paireista, joka ei mennyt kihloihin tai muuttanut omaan kämppään kesken vuoden. Suomeks sanottuna oon ollut niin kuin hyödyllisin perheelle, sillä oon aina täällä käytettävissä ja äiti vielä sano, että mä oon niin täsmällisen luotettavan tarkka, mistä todella on niille hyötyä, kun mullahan on aina huono omaunto, jos jää siivous huonoksi. Mutta siis en odottanut mityään tälläistä saavani kuulla. Ja illalla kun mua oli odottamassa isän serkuslta maili, että voin kyllä tulla aijemminkin niille kun vaan kolmen viikon kuluttua, niin ei tullu mieleenkään suostua. Vaikka vielä viikko sitten olin ite lähestulkoon jo ehhottamassa pientä aikaistusta.

Eli mitä opimme: kehukaa au paireja. Vaikka kaikki ei olis ihan totta, se tuntuu silti hyvältä ja huomattavasti lisää positiivisuutta hoitaa nää vikat viikot kunnialla, vaikka pakko myöntää että on vähän sellainen asenne, että ollaan nyt loppuun asti kun olen luvannut ja lentokin on jo buukattu.

Paha, nyt harrastin kymmeniä rivejä tota mun inhoamaa piirrettä, eli kehuin itseäni vuolaasti toisten sanoilla.. ush...... Itsekehu vai tolleen, ihan sama, kun sama päämäärä joka tapauksessa.

tuulettelin tänään mielessäni, kun tuo äiti tänään kirjoitti tolle isälle listan asioista, jotka se haluaa ton isän hoitavan tällä viikolla. Hirvee vänisiä toi isä, heti alkoi kuin pikkulapsi, että en minä, joku muu, tee sinä, ei tota tarttee, ehkä huomenna, tai perjantaina jne.. Mutta nyt se alkoi tuollaista lapsiporttia portaisiin väsää, hieno homma. eka kerta kun nään sen tekee jotain tuollaisia rakentamiseen viittaavia kotitöitä. Ei maha mitään, mutta se on ollut mulle isä yllätys, kun on tottunut siihen että kotona oma isä on oikeesti sellainen rakennusmaailman tietoviisas taavi, eiokä vaan tietoviisas vaan pystyy oikeesti tekee ja rakentaa ja remppaa ihan mitä vaan. Oikeesti. Ja jopa nauttii siitä.. Kaikki ei oo samanlaisia. Mutta tällä viikolla pitäis lämmitin olla kunnossa (se ylikuumentaa kaiken, esim. mun yks seinä ja keittiö on inha saunoja esim. lasit kaapissa kuin ottais just pesseestä astianpesukoneesta..), lapsiporttipaikoillaan, vaarallinen puu kaadettu tai ainakin kynitty (sieltä on alkanu tippua ISOJA ja lahoja oksia pois ilman mitään varoitusta..), palaneet lamput vaihdettu ja internet toiminnassa. Ei kohtuutonta musta, sillä sen isän ei tarvii tehhä muuta, kun duunata se porrasportti ja muihin soittaa korjausmies paikalle (kyllä, jopa tuohon lampun vaihtoon...). Eli toivotaan, että järjestyy.